Mala Fatra

VAELTAMASSA SLOVAKIASSA MALA FATRAN LEMPEISSÄ MAISEMISSA

Luoteis-Slovakiassa sijaitseva Mala Fatran kansallispuisto on kuvankaunista ja rauhallista seutua. Se on erittäin suosittua patikointi-, pyöräily- ja talviurheiluseutua. Sieltä löytyy runsaasti mukavia vaellusreittejä. Maasto on kumpuilevaa, mutta silti korkeuttakin löytyy. Vaarallisista reiteistä ei juurikaan voi puhua.

SAAPUMINEN
Tänne saavutaan Zilinan kaupungin kautta. Zilinaan pääsee helposti junalla Prahasta ja eri puolilta Slovakiaa. Itse tulin Tatran suunnasta, ensin paikallisjunalla Strbske Plesoon ja edelleen Tatranska Strba'han (aikatauluissa vain Strba), jossa oli vaihto 'oikeaan' junaan ja sillä sitten Zilinaan. Siihen kaupunkiin kannatti käydä edes pikimmiten tutustumassa.

Linja-autoasemalta oli tarkoitukseni lähteä bussilla Terchovaan, puiston keskuspaikkaan. Pysäkillä odotellessani tuli puheilleni oikein sliipattu mies tarjoamaan omalla autollaan kyytiä Terchovaan. En tokikaan lähtenyt hänen mukaansa. Sitä vastoin lähdin aikani kuluksi kävelemään lähikaduille. Palattuani lähempänä bussin lähtöaikaa, tuli sama mies taas puheille. Silloin ajattelin, että miksen menisi hänen kanssaan. Hänellä oli pikkubussi, joka oli jo täynnä ihmisiä. Pääsin etupenkille ja sainkin yllättäen aivan upean sight seeing -matkan hyvin englantia puhuvan kuskin kanssa. Viimeiset kilometrit olin kuljettajan kanssa kaksistaan, jolloin hän antoi todellisen yksityisoppitunnin Mala Fatrasta.

Terchovan kaupunki (www.terchova.sk, www.ztt.sk, turisti-infon e-mail: ztt@terchova.sk) on erittäin kaunis, pieni omakotitalokaupunki. Toisen maailmansodan lopulla se oli poltettu kokonaan, mutta on rakennettu sittemmin entiselleen. Talot ovat hyvin hoidettuja ja pihat kukkaloistossaan todella kauniita. Kaupungissa on kokoonsa nähden runsaasti hotelleja, motelleja ja perhemajoitusta. Ilmeinen turistipaikka siis. Itse löysin yösijan vanhan pariskunnan omakotitalon yläkerrasta. Vaikka pariskunta osasikin vain omaa kieltään, tulimme hyvin toimeen. Siellä oli mielenkiintoista tutustua perheen ainoaan karttaan, joka oli painettu vuonna 1951. Sitä käyttäen saatoin tyydyttää perheen emännän uteliaisuuden siitä, missä Suomi sijaitsee.

SITTEN ITSE PUISTOSSA
Varsinainen puistoalue on Terchovan ulkopuolella. Puistossa on kaksi pienen pientä kylää Stefanova ja Vratna, jotka ovat helposti myös kävellen saavutettavissa. Molemmissa kylissä on muutamia pensionaatteja tai chatoja. Terchovasta kulkee kyllä niihin myös bussi, joskin aika harvakseen. Puistoon johtava tie on kaunis maisematie ja soveltuu erinomaisesti kävellen kuljettavaksi. Paikoin tuntui kuin tie kulkisi syvässä rotkossa, jota korkeat ja jylhät kalkkikivikalliot reunustavat. Tien toisella puolella, rauta-aidan takana virtasi vuolas joki putouksineen. Joki virtaa kivasti kohisten Terchovan läpi. Huoneeni sattui olemaan joen puolella aivan sen partaalla, joten kosken kohina sai kunnian tuudittaa minut moniin sikeisiin uniin kaupungissa ollessani.

Stefanovasta lähtee useita patikointireittejä. Itse lähdin kerran patikoimaan keltaista ja myöhemmin siniseksi muuttuvaa reittiä kohti Terchovaa. Reitti kulki kauniiden, melkein puistomaisten, vain harvaa puustoa kasvavien metsien keskellä. Pitkin matkaa oli polun varrella tauluja, joissa selostettiin alueen luontoon liittyviä asioita, paikallinen luontopolku siis. 1800-luvulla unkarilaiset lammaspaimenet olivat pitäneet näitä alueita laituminaan ja se näkyi nyt maisemassa. Matkan varrella oli kiva pysähtyä lammaspaimenten vuonna 1897 rakentamaan majaan, jossa nyt toimi Koliba Podziar-niminen taukopaikka virvoiketarjoiluineen. Viehättävä paikka tauon pitoon. Matka jatkui tästä alkaen sinistä reittiä pitkin laskeutuen alas veden miljoonia vuosia sitten kovertamaan rotkoon ja kiemurrellen siellä jopa välillä keinotekoisia tasanteita ja tikapuita pitkin. Reitti tulee aikanaan Terchovaan hotelli Dieryn kohdalla, jonka savuinen grilli tuntui soveltuvankin hyvin päivän ateriapaikaksi.

Vratnan hiihtokeskuksesta (www.vratna.sk) pääsee niin halutessaan kaapelihissillä ylös vuorelle. Hissistä katsellen sillä kulkeminen tuntui hyvältä ratkaisulta, koska vuorelle nouseva rinne näytti todella jyrkältä. Siellä ei olisi ollut kiva hikoilla. Hissillä pääsi suhteellisen lähelle puiston korkeinta huippua Velky Krivania (1709 m). Tatran jylhien, kiveä täynnä olevien maisemien jälkeen oli ihan kiva välillä kulkea nurmipeitteisillä kumpumaisilla vuorilla, joista silti riitti näkyvyyttä laajalle ympäristöön. Jonkin verran harmitti, että heinäkuun lopulla jo siemenvaiheessa olevat laajat vuokkokedot eivät enää kukkineet, mutta siemeniä lähti taas mukaan mökille. Erikoista oli nähdä laajat alueet selvästi lapinvuokon siemenpalloja. Kukinta-aikana tämä on kaunista aluetta.

Kun takana oli parisen viikkoa Tatralla rymyämistä, ei enää houkutellut lähteä kiipeämään tämän alueen vaikeimmille reiteille eli ylös rösöisen näköiselle Velky Rozsutecille (1609 m) tai matalammalle Maly Rozsutecille (1340 m). Jotain koettavaa piti sentään jättää myöhemmillekin käynneille.