REPPUREISSULLA KIINASSA

REPPUREISSULLA KIINASSA TALVELLA 2007

Vaimon kanssa syntyi joulun alla 2006 huiman tuntuinen ajatus – Kiinaan reppureissulle! Olimme aikaisemmin varanneet Supersaverin kautta lennon Bangkokiin ajatellen mennä pohjois-Thaimaahan Siang Maihin ja Siang Raihin sekä ehkä sieltä Kiinan puolelle ja mahdollisesti myös Myanmariin. Supersaverin laskusta jäi vahingossa ruksaamatta pois peruutusturvavakuutus. Joulun tienoilla Finnair julkaisi puolet halvemman tarjouslennon Kantoniin (Guangzhou'hun), jonka tilasimmekin maksimiajaksi (2,5 viikkoa) ja peruutimme edellisen varauksen.

Lento sujui hyvin. Mutta jatkolentopaikkaa Guiliniin ei löytynyt, vaikka meillä olikin esittää e-lippu ja varausnumero. Varausprosessi netissä oli jäänyt siis jostain syystä kesken, sillä emmehän toki olleet lippuja edes maksaneet. Onneksi. Saimme nimittäin kuitenkin paikat samaan koneeseen ja jopa puoleen hintaan siitä, mitä ennakkovarauksemme olisi maksanut. Totesimmekin, että jatkossakaan ei taida kannattaa suorittaa tämänkään vertaista ennakkovarausta! Kyllä tuo lentopaikkojen hinnoittelu on kummallinen juttu. Globetravelin hinta olisi sisältänyt noin 68 USD:n verran veroja ym., kun nyt hinnassa ei tällaisia ollut.

Ennen porttia tuli joku ”sisäänheittäjänainen” kysymään, onko meillä Guilinissa jo asunto. Koska ei ollut ja koska hän lupasi meille huoneen kolmen tähden hotellista 20 euron hinnalla, otimme palvelun vastaan. Tulipahan tuokin asia hoidettua. Guilinin kentällä meitä oli vastassa Paddy-niminen nuori opas, auto ja kuski. Opas ohjasi meidät taksiinsa ja kiikutti Kantonissa luvatulla hinnalla parempaan hotelliin (oman ketjunsa hotelli). Varasimme huoneen aluksi kahdeksi vuorokaudeksi. Koska meillä ei ollut vielä mitään jatkosuunnitelmia sai opas puhuttua meidät ympäri ja lupasi tulla hakemaan aamulla, jolloin lähtisimme riisipengermille (sinne olimme kyllä aikoneetkin mennä, koska olimme lukeneet siitä alueesta Lonely Planetista ja joidenkin matkatoimistojen reittiselostuksista).

GUILINISSA JA SEN YMPÄRISTÖSSÄ
Guilin oli kiva pieni kaupunki ensi tutustumiseksi omatoimimatkailijoina Kiinassa, mitä nyt vuosia takaperin oli Peking nähty seuramatkalla. Pienten torkkujen jälkeen kävimme syömässä ja nousimme ensimmäiselle kalkkikivivuorelle, Elephant Hill'ille. Kauppoja oli paljon ja niissä runsaasti tavaraa. Kaikki meikäläisittäin tietenkin halpaa.

Seuraavana päivänä kaupungilla kiertelyä ja lopulta hierojille. Vettä satoi kaatamalla eikä auttanut kuin mennä taksilla hotellille toiselle puolelle kaupunkia. Hotelliin tullessamme oli sen ala-aulasssa kova tungos. Hääpari oli siinä ottamassa vieraitaan vastaan. Miesvieraille tarjottiin ilmeisesti maan tavan mukaan heti savuke, jonka morsian sytytti. Muille vieraille oli tarjolla tässä vaiheessa karamelleja. Morsiamen hääpuku oli tavattoman upea. Jokainen vieras ojensi morsiamelle punaisen kirjekuoren (ilmeisesti rahaa). Näitä tapahtumia oli kiva seurata siinä sivulta. Kohta alkava kiinalaisen almanakan mukainen vuosi oli sian vuosi ja sen aikana syntyvät lapset ovat hyvin onnekkaita, josta syystä siellä täällä vietettiin häitä.

Ensimmäisenä aamuna lähdimme heti aamiaisen jälkeen Longji'n riisiterasseille samalla autolla, mutta nyt opppaana Susan, nuori nainen Paddyn firmasta. Maaseutu oli ankean näköistä, harmaita taloryhmiä, ankkalaumoja tarhoissa, tien vieressä ja tiellä vapaana kulkevia kanoja ja lehmiä.

Noin 2000 metrin korkeudessa jatkoimme matkaa kävellen vuoristokylän raitilla. Koska kuskin oli nälkä, menimme syömään paikalliseen kapakkaan, matalat tuolit ja pöydät, ovet auki ja kylmä vuoriston ilma. Wokkipannuun emäntä laittoi erilaisia lihansuikaleita, sieniä ja paljon jotain vihreätä ruohoa silputtuna veteen kypsymään. Sitä mössöä kadettiin kulhoon ja eri kattilasta nuudeleita sekaan. Hyvää oli ja hyvin lämmitti. Puikoilla syöminen oli meillä vielä kesäterässä.

Täältä kiipesimme liuskekivipolkua ylöspäin. Polun vieressä oli taloja, mm. hotelleja, ja koko ajan rakennettiin uusia. Joka puolella ympärillä näkyi silmänkantamattomiin mitä upeimman näköisiä viljelypenkereitä. Kaikki vuorten rinteet on taitavasti pengerretty ja samalla turvattu veden virtaaminen kaikkialle (Madeiran levadajärjestelmä tuntui yksinkertaisemmalta). Tarpeetonta tilaa ei ole jäänyt. Nyt oli talvi, joskaan ei ollut lunta, joten riisiä ei ollut kasvamassa. Kyllä siitä saatava sato (kaksi kertaa vuodessa) on kovan työn takana (muokatessa syvässä mudassa kahlaten perheen äiti vetää auraa ja isä ohjaa sitä, istutukset tehdään käsin). Perheen palsta saattaa kaiken lisäksi olla kilometrien päässä erittäin hankalan taipaleen takana.

Tämän alueen asukkaat kuuluvat Yao-heimoon, eräs Kiinan monista vähemmistökansoista. Naiset olivat pukeutuneet kauniisiin kansallispukuihin hiukset tiukasti nutturalla. Maksusta he aukaisivat hiuksensa ja ne ylettyivät reilusti maahan asti. Tukkaa ei koskaan leikata ja sitä pestäänkin vain muutaman kerran vuodessa.

Paluumatkalla poikkesimme teeviljelmälle. Siellä näimme ja kuulimme paljon erilaisten teelaatujen poiminnasta ja viljelystä. Oma erikoisuutensa oli osallistuminen perinteiseen teeseremoniaan pensaiden seassa kulkemisen jälkeen. Mukaan ostimme tietenkin muutamia sen viljelmän omia teelaatuja.

Loppumatkasta poikkesimme vielä helmikauppaan ja silkkituotteita valmistavaan liikkeeseen. Kiina on kuulemma tärkeä helmen kasvattajamaa. Ennenkin jo tiesimme sillkiäisperhosen ihmeellisyydestä, mutta täällä se toukan kotelon rakenne taas herätti ihastusta. Ja voi miten upeita tuotteita silkistä valmistettiin.

Kaupungilla kierrellessämme kävimme tutustumassa Princess City – Solitary Beauty Peak -puistoon. Upeita rakennuksia ja ming-dynastian ajalta prinsessojen asuintalo ja yliopiston rakennuksia. Lopuksi kiipesimme puiston perällä olevalle kalkkikivivuorelle.

Pankkiautomaattien kanssa meinasi alkuun olla ongelmia, joten pitikin käydä ensimmäinen kertaa paikallisessa pankissa. Yrityksen ja erehdyksen kautta tuli opittua, mitkä automaatit ovat sellaisia, joihin Visa-kortti käy, mihin ei. On se vaan ihme juttu, että joka puolella maailmaa löytää jonkun talon seinästä rakosen, josta tulee ulos rahaa, kun tekee tiettyjä temppuja sen reiän edessä.

KOHTI LI-JOKEA JA YANGSHUOTA
Alunalkaen meitä houkutti tulla tälle alueelle Li-joen risteily ja seudun kauneus lukemattomine sokeritoppamaisine kalkkikivivuorineen. Paddy sai meidät onneksi puhuttua ympäri (olimme alunprin ajatelleet koko 5-6 tunnin risteilyä) ja päätimme lipua Li-joella vain vähän aikaa ja mennä sitten erääseen hänen suosittelemaansa kauniiseen paikkaan ja luolaretkelle.

Aluksi ajoimme autolla SangriLa-han. Koska olimme pieni ryhmä, saatoimme siellä siirtyä pieneen avoveneeseen kiertelemään kaunista pikkujokea. Pienessä kylässä näimme upeiden rakennusten lisäksi perinteisten käsitöiden (silkkikankaiden koruompelusta, kangaspuilla kutomista, eläin- ja buddha-hahmojen veistämistä puusta jne.) tekijöitä kauniissa kansallispuvuissaan. Tämä on erittäin suosittu kohde, joten olimme onnekkaita, kun täällä ei nyt ollut oikeastaan muita turisteja kuin me.

Jonkun ajan päästä tulimme rantaan, jossa taksi oli odottamassa. Vuoria ilmestyi näkyviin yhä enemmän ja enemmän. Ei ole ihme, että tästä seudusta käytetään mainintaa ”kauneinta Kiinaa”. Välillä kuljimme kyllä todella rähjäisten kylien läpi, joihin ei olisi tehnyt mieli jäädä.

Ajoimme taksilla laivarantaan ja nousimme noin 50 hengen laivaan, jonka ainoita matkustajia olimme. Hitaasti putputtaen laiva lähti etelää kohti toinen toistaan upeampien vuorten lomitse. Rannoilla oli siellä täällä bambulautoillaan kalastajia olallaan bambukeppi, jonka molemmissa päissä istui merimetso. Yhtään merimetson kalastusiskua emme nähneet. Sillähän on kurkun ympäri metallirengas, joka estää sitä nielaisemasta saalista, joten kalastaja saa saaliin itselleen. Ilma oli kylmä ja olimme tyytyväisiä, ettemme olleet varanneet koko päivän risteilyä. Veneen miehistönä oli kuski vaimonsa kanssa. Laivan takaosassa olevassa keittiössä valmisti vaimo meille wokkipannussaan hiilivalkean päällä kala-annoksen, pienenpienistä joen sinteistä.

Paddyn meille varaama hotelli oli aivan Li-joen rannalla. Olimme tämän ison ja aika kolkon tuntuisen hotellin ainoat asukkaat. Onneksi vedenkeitin ja teetarvikkeet kuuluvat aina hotellien vakiovarusteisiin, joten lämmikettä löytyi. Päivän päätteeksi teimme kierroksen ensialkuun rähjäiseltä tuntuvassa pienessä kaupungissa, joka on tunnettu vanhana reppureissaajien kohteena. Vuoria oli joka puolella ympärillä.

YANGSHUOSSA
Aamulla kaupunki tuntui ihan toisenlaiselta. Suorastaan houkuttelevalta. Aurinko paistoi ja olo tuntui ihan hyvältä. Huomasimme useita houkuttelevan näköisiä pikkuhotelleja ja retkeilymajoja. Päätimmekin heti varata huoneen Marco Polo-nimisestä pikkuhotellista. Kävimme hakemassa rinkan ja trollerin hotellistamme, emmekä jättäneet sinne osoitettamme, ettei Paddy löydä meitä! Aloimme elää omaa elämäämme.

Saimme 10 eurolla kivan huoneen, jossa oli TV ja internet-yhteyksin varustettu tietokone vapaasti käytettävissä sekä viehättävä parveke, jolta saatoimme seurata kadun elämää, jos emme sattuneet ise olemaan kaupungilla. Kaupoissa, torilla ja katujen varsilla on myynnissä paljon tavaraa. Ilman kylmyys asetti oman vaatetuksemme tiukoille. Vaimo löysi sopivan kokoisia vaatteita, mutta minä en, joten ajoittain pyrki tulemaan kylmä.

Kaduilla on vilkas meno, kova meteli, musiikkia sekä jossain erikoisen kaunista ruokopillin soittoa. Illalla kauppojen tavarat nostettiin kadulle, väkeä liikkuu ja meillä oli parvekkeelta aitiopaikat tämän näytelmän seuraamiseen. Viikonloppuna tänne oli kuulemma tulossa muualta Kiinasta paljon väkeä, koska tämä seutu on kaunista ja koska täällä on puhdas ilma. Mielenkiintoista oli huomata, ettei kukaan ollut jouten. Myyjänaisetkin vähintään kutoivat jotain pitkillä puikoillaan. Illalla hiilivalkea lämmittää mukavasti myyjiä ja kadun varrella istuskelijoita, mm. korttia pelaavia vanhoja miehiä.

Kaupungilla on paljon nähtävää. Kauniita rakennuksia, puistoja sekä muutamia vuoria kiivettäväksi, kauniita maisemia. Terasseilla istuskelua. Päivän päätteeksi oli aina mukava mennä hierottavaksi.

Paikallinen ”erikoisuus” nähtiin majapaikkamme takapihan naapurissa. Parvekkeelle tepasteli kana huoneuston sisätiloista ja aikansa parvekkeella oltuaan se palasi takaisin sisätiloihin. Se oli sen perheen kotikana. Parturissakäynti kruunasi yhden päivän, sillä siihen kuului hiusten leikkauksen ja pesun lisäksi todella tuntuva pään, kasvojen, niskan ja hartiaseudun hieronta. Siitä tuolista ei olisi mielellään lähtenyt mihinkään. Ja kaikki tämä maksoi vain yhden euron verran.

Eräänä päivän lähdimme kävelemään kahdeksan kilometrin päässä olevalle Moon Hill'ille. Maantien varressa kävellen huomasimme liikenteen olevan paljon rauhallisempaa kuin esimerkiksi Thaimaassa. Vaimo jättäytyi onneksi vuoren juurelle, sillä nousu oli varsin raju, joskin polku oli kivistä tasaiseksi ladottu. Vuorella ollessani jutteli vaimo portilla juomia myyvien naisten kanssa ja kuuli mahdollisuudesta mennä syömään paikalliseen perheeseen lähikylässä. Sitä kylää mainostettiin muuten isossa kyltissä ”nykykommunistisen Kiinan mallikyläksi”. Rouva valmisti meille erittäin maukkaan ja runsaan aterian. Kaupunkiin palasimme kolistelevan lavataksin kyydissä.

XIANIIN (SILKKITIEN ALKUPISTE, KIINAN KULTTUURIN KEHTO JA ENTINEN PÄÄKAUPUNKI)
Olimme huomanneet erään matkatoimiston ikkunassa mainoksen lentomatkasta Xianiin. Se hinta oli varsin edullinen (1,5 tunnin lento, 50 €/hlö), joten innostuimmekin lähtemään katsomaan terakotta-armeijaa. Menimme bussilla Guiliniin ja siellä suoraan lentokentälle. Guilinin kentällä taas eräs matka-agentti ”sieppasi” meidät. Tinkasimme halvan hotellin (kolmen tähden hotelli 13€/huone), jonka nimen hän kirjoitti paperille. Shuttle-bussilla menimme lentokentältä Xianin keskustaan ja bussiasemalta vaappuvalla kolmipyöräisellä härvelillä (mopotaksi = tuk-tuk) vauhdikkaasti ja vaarallisesti hotelliin. Kuski ei osannutkaan lukea sitä lappua, vaan vei meidät väärään hotelliin, jossa lopulta suostuttiin samaan vuokrahintaan kuin olimme kentällä sopineet. Lämmin ja tosi siisti hotelli sekä ystävällinen, mutta englantia osaamaton henkilökunta. Englantia osaava miesvirkailija oli jossain puhelinsoiton päässä.

Muutos Yangshuohon oli melkoinen. Kadut täynnä väkeä. Länsituristeja ei lainkaan. Kaikki siististi ja tyylikkäästi pukeutuneita. Kengät plankattuja. Isoja kauppoja tavaraa pullollaan. Vaurasta väkeä. Upeita tuliteriä autoja (Audeja ja Mersuja). Mahtavia hotelleja. Täällä ei köyhää väkeä näkynyt. Ja missään ei osattu englantia! Aamiainen on ihan outo asia. Yangshuossa sentään löysimme pienen ravintolan, jossa aamuisin sai breakfastin, mutta täällä ei sellaista löytynyt. Mutta onneksi hotelleissa on vedenkeittimet ja teepusseja, joten kaupasta löytyi aina aamuksi jotain syötävää teen kanssa. Poliisien suorastaan kaunista liikenteenohjausta oli kiva seurata. Siinä oli rytmiä ja sulavaa, ihan paraatimaista liikehdintää.

Meillä oli paluulento Suomeen Kantonista. Menimme eräänä päivänä rautatieasemalle ostaaksemme junalipun Kantoniin, jotta saisimme sellaisenkin kokemuksen. En osaa lainkaan kuvailla, kuinka hirveästi aseman edessä torilla, lippuhallissa ja kaikesta päätellen myös sisällä asemalla oli väkeä odottamassa tuhansine nyytteineen. Yhdessä lipunmyyntipisteessä olisi kuulemma ymmärretty englantia, mutta jono oli valtava. Eräs ystävällinen rouva näki meidät Lonely Planet-kirjamme kanssa ja tuli auttamaan hyvällä englannillaan. Kuultuaan, mitä halusimme, hän sanoi, ettei onnistu. Juna oli täynnä. Väkeä oli menossa uuden vuoden viettoon koteihinsa. Olimme tyytyväisiä, sillä sellaiseen ruuhkaan menemällä olisimme voineet olla pitkin 24-tuntista matkaa aikamoisissa vaikeuksissa.

Matkatoimistoja ei näkynyt missään. Hotellimme englantia osaava miesvirkailija lopulta auttoi meitä ja hankki lentoliput Kantoniin ja taas aika uskomattomaan 58 €:n hintaan (veroineen päivineen) per henkilö.

Eräänä aamuna lähdimme sitten taksilla rautatieasemalle, koska matka oli aika pitkä. Vasta kolmas taksi ymmärsi kartasta, mihin olemme menossa. Asema oli taas tupaten täynnä väkeä ja olimme helpottuneita, kun ei tarvinnut ajatella matkustamista huomenisa Kantoniin junalla. Asemalta menimme bussilla n:o 306 keisari Qin Shin terrakotta-armeijan museolle. Kokemus oli mahtava! Kolme isoa, modernia hallia täynnä 2000 vuotta vanhoja keisarin savisotilaita ja -hevosia (löydetty vuonna 1974, 6000 kpl) sekä löytöä ja entisöintityötä hyvin selostavia opastauluja. Osa sotilaista ja hevosista on entisöity, valtavat määrät ovat vielä rikkinäisinä. Jokaisen sotilaan kasvot, hiuslaitteet ja vaatteet ovat erilaiset edustaen mm. Kiinan erilaisia osa-alueita. Aseita ei ollut, sillä ne olivat joko lahonneet, ruostuneet olemattomiin tai haudanryöstäjien ryöstämiä. Xianissa tuon ajan tunnelmiin pääsee kaupunginmuurin ja Suuren Villihanhen pagodin tuntumassa. Armeija oli aikanaan rakennettu suojelemaan parin kilometrin päässä sijaitsevaa keisari Qin Shin hautamausoleumia.

Kävelimme maantien vartta tuonne hautamausoleumille. Matkalla näimme, että tämän alueen ihmiset saanevat melkoiset lisäansiot kaikesta terrakotta-armeijaan liittyvästä turistikrääsästä. Mausoleumi on valtava kukkula, jonka sisällä on kuulemma aivan ihmeellistä, mutta sinne ei päässyt.

Bussilla 306 ajoimme taas Xiania kohti, mutta jättäydyimme Huaqing Pool- nimiseen paikkaan. Luulimme siellä näkevämme kuumia lähteitä, mutta se olikin vain kaunis temppeli- ja luontokohde. Siellä olivat Tang-dynastian aikaiset hallitsijat jalkavaimoineen rentoutuneet kuumissa lähteissä. Kaunista ja vanhaa nähtävää riitti. Kesällä varmaan upea kohde. Nyt ei kukkia ollut, vain lähes yksinomaan koristekaalia koristeina.

Paikallisbussilla kolistelimme pitkin sivuteitä takaisin rautatieasemaa, josta taas taksilla mahtavassa ruuhkassa hotelliin.

Xianin muslimikortteli myyntikojuineen oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Katukeittiöitä ja murjuja vierivieressä. Myynnissä maksaa kasoittain, lampaanpäitä läjittäin ja suuret määrät erilaisia luita sekä tietenkin astioita, vaatteita ja teetä. Kauppa kävi. Mekin löysimme sieltä jotain ostettavaa.

Moskeija oli mielenkiintoinen nähtävyys. Se on Kiinan suurin moskeija, mutta arkkitehtuuriltaan puhtaasti kiinalaistyylinen.

Siellä tapasimme nuoren belgialaisen naisen, joka oli tullut tänne yksin junalla. Hän oli mennyt ensin Turkin kautta johonkin Siperian radan varteen, sieltä Pekingiin ja oli nyt täällä matkalla isänsä luokse Japaniin. Samassa paikassa näimme hetken päästä australialaisen nuoren miehen, joka oli tullut Nepalin kautta ensin viisi päivää jeeppisafarissa Tiibetiin ja sieltä 37 tuntia junalla tänne. Nyt hänellä oli kiire Honkongiin saadakseen viisumin uusiksi. Molempien kokemuksen mukaan matkanteko oli ollut ihan turvallista.

TAKAISIN KANTONIIN
Lento Kantoniin sujui hyvin. Saimme taas hyvän kolmen tähden hotellin ja onneksi taksi löysikin sen. Tämä kaupunki on melkein kuin mikä tahansa länsimainen kaupunki. Betonikaupunki, jossa vain erilaiset kyltit ja tietenkin ihmiset paljastivat, että ollaan Kiinassa. Ei lainkaan houkutteleva kohde.

Helmi-joen rannalla oli kiva ja virkistävä kävellä. Shamianin saari oli näkemisen ja kaikkien ennakko-odotusten arvoinen paikka tutustua. Viehättävät pronssiveistokset, tanssijat ja voimistelijat, kukkaistutukset sekä kauniisti leikatut pensaat olivat näkemisen arvoisia. Lääkeyrttejä ja ”antiikkia” myyvä Qinping Market -tori jäi varmasti mieliimme. Siellä oli yrttien lisäksi kasakaupalla kuivattuja merihevosia, käärmeennahkoja, meritähtiä, simpukoita, siemeniä ja erilaisten puiden kaarnaa. Ostoskadulla tuntuivat olevan samanaikaisesti kaikki 3,2 miljoonaa kaupungin asukasta.

LOPPUTUNTEMUKSIA
Matka oli myönteinen seikkailu uuteen maahan. Täysin kiinan kieltä osaamattomina lähes täysin englantia osaamattomassa maan kolkassa nautimme matkastamme. Meikäläisistä oloista poikkeaviin tilanteisiin oli helppo sopeutua siellä hymyilevien ihmisten seassa, vaikka ihan aina emme tienneet, hymyilivätkö ja tirskuivatko he meille vai ihan muuten vaan.