Tatralla

VAELTELUA TATRALLA KESÄLLÄ 2007

YLEISTÄ
Slovakiassa sijaitseva Tatra-vuoristo (Vysoke Tatry, High Tatra, Hohe Tatra) on mitä suositeltavin retkikohde vuoristomaastoista nauttiville vaeltajille. Tatralle on mahdollista mennä joko Puolan kautta eli Zakopanesta käsin tai Slovakiasta, jonka alueella vuoristosta on suurin osa. Vaellella voi halutessaan molempien maiden alueella, raja ei ole esteenä.

Suomesta voi Slovakiaan mennä oman auton lisäksi lentämällä joko Prahaan, Wieniin tai Bratislavaan ja jatkamalla matkaa näistä junalla Poprad-nimiseen kaupunkiin (aikatauluissa Poprad Tatry) ja sieltä paikallisjunalla vuoren juurelle esim. Stary Smokoveciin. Puolan puolelle haluava voi lentää Krakovaan ja tulla sieltä Zakopaneen bussilla. Hintatasoltaan Slovakia on vielä ennen euroon siirtymistään edullinen maa.

Majoitusmahdollisuuksista Slovakian puolella Tatran juurella olevissa kylissä sekä vuoristossa sijaitsevissa vuoristohotelleissa ja majoissa (horsky hotel ja chata) voi tiedustella mm. osoitteista www.tatry.sk, www.vysoketatry.com, www.slovakian-mountains.com tai www.travelguide.com. Juna-aikatauluja löytyy Saksan rautatien osoitteesta www.db.de.

Kartaksi suosittelen saksankielistä Kompass-karttaa no 2100/Tatra (www.kompass.at), jossa ovat hyvin näkyvissä sekä Zakopanen seudun että Slovakian puolen vaellus-, pyöräily- ja hiihtoreitit. Maastossa kaikki reitit on merkitty todella hyvin ja luotettavasti.

KÄMPÄT JA RUOKAPAIKAT VUORELLA
Tatra on mielenkiintoisen tuntuinen 'pökäle'. Tultaessa noin 15 kilometrin päästä Popradista junalla vuoren juurelle, on se kokonaan näkyvissä. Taivasta vasten hahmottuu mahtavan jylhä rikkonainen vuoristo, jonka korkein huippu on noin 2600 metrin korkuinen. Vuoristo ikäänkuin nousee suoraan sen ja Popradin välissä olevasta pellosta.

Hieman Tatran 'vaeltelurakenteen' kuvailua:

A. Vuoren juurella kulkee suurinpiirtein itä-länsi -suunnassa paikallisrautatie ja maantie, jonka varrella ovat suurimmat kylät Tatranska Lomnica, Stary Smokovec, Tatranska Polianka ja tunnettu talviurheilukeskus Strbske Pleso. Kylissä on useita eritasoisia hotelleita. Paikallisjuna on kätevä kulkuväline näiden paikkojen välillä.

B. Tästä tasosta noin 2-2,5 km:n päässä pohjoisen suuntaan, mutta noin 300-600 metriä korkeammalla kulkee 1800-luvun puolella rakennettu Tatranska magistrala -niminen perusreitti (keskimäärin 1300 m:ssä). Se on erittäin helppokulkuinen, ei suuria korkeuseroja ja polku on ladottu isoista sileistä kivistä. Sinne voi nousta kyliltä joko merkittyjä reittejä pitkin kävellen tai kaapelihissillä Tatranska Lomnicasta ja rinnejunalla Stary Smokovecista.

Tatranska magistralan varrella on useita majoitusmahdollisuuksia, idästä länteen lueteltuina Chata Pri Zelenom Pleso (www.tatry.sk), Skalnata chata (www.tatry.sk), Zamkovskeho chata (www.zamka.sk,, zamka@nextra.sk), Bilikova chata (www.slovakiaguide.sk, bilik@nextra.sk), Horska chata Sliezsky dom (www.sliezskydom.sk, mail@sliezskydom.sk) ja Chata Popradske Pleso (www.horskyhotel.sk, popradskepleso@horskyhotel.sk). Yöpymisen lisäksi näissä kaikissa on mahdollisuus ruokailla ja vaikkapa nauttia hyvää paikallista olutta. Näillä chatoilla huoneet ovat monenlaisia, niistä löytyy 2-4 hengen huoneita ja 'turistihuoneita', joihin mahtuu 7-8 henkeä. Kaikki nämä chatat soveltuvat oikein hyvin ylemmäksi vuoristoon suuntautuvien päiväretkien lähtöpaikoiksi, jos ei sitten halua nousta yöpymään oikein todellisiin vuoristomaisemiin.

Varsinkin turistihuoneissa saattaa huonekumppaneiksi tulla hyvinkin erilaisia ihmisiä ja molempia sukupuolia, joten sellaiseenkin saa varautua. Kohdalleni sattui viime kesänä tosi kivasti, kun Chata Popradske Pleso turistihuoneeseen pöllähti itseni ja siellä jo ennestään olleiden kahden unkarilaisnaisen lisäksi neljä unkarilaismiestä. Heidän ensimmäinen hommansa tutustumisten jälkeen oli kaivaa repuista korkkaamattomat Palinka-pullot. Niiden sisältöä jaettiin nuukailematta myös sukulaiskansan edustajalle.

Bilikova chatan turistihuoneseen sattui yhdeksi yöksi pari paikallista poikaa, joille ei tuntunut merkitsevän mitään, että minä ja huoneessa myös asuva ruotsalainen vaeltaja olisimme alkaa nukkua jo viimeistään klo 23. He vain ramppasivat huoneessa ja sen ikkunasta ulos (?) vaelluskengillään kolistellen. Pienet vihjeet hiljaisuuden toivomisesta eivät auttaneet. Vasta kunnon karjaisu, ”Perkele, olkaa hiljaa!”, auttoi! Taisivat ymmärtää suomea :-).

C. Tatranska magistralalta saavuttaa suuntaansa noin 3-4 tunnin patikoinnin jälkeen ylävuoristossa sijaitsevat Teryho chatan 2015 m:ssä (terychochata@szm.sk), Zbojnicka chatan 1960 m:ssä (www.zbojnickachata.sk, info@zbojnickachata.sk) sekä Puolan korkeimman vuoren Rysyn (2499 m) rinteellä olevan Chata Pod Rysmin 2250 m:ssä (www.tatry.sk). Kaikkiin majapaikkoihin kannattaa suorittaa vuodepaikkavaraukset etukäteen. Varsinkin ylävuoriston chatoissa vuodepaikat ovat 'kortilla'. Etenkin viikonvaihteessa saattaa vuodepaikan löytyminen jopa yhdelle hengelle olla tiukassa. Teryho chatassa majoitettiin vaeltajia myös ravintolahuoneen penkeille, pöydille ja lattialle vähän niinkuin periaatteella, että ketään ei jätetä pulaan. Telttayöpyminen vuoristossa ei ole puistosääntöjen mukaan mahdollista.

VAELTAMINEN VUORELLA
Edellä mainituille ylävuoriston chatoille reitit kulkevat jylhän kauniita laaksoja pitkin. Kulkiessa voi ihailla laaksojen reunojen jyrkkiä rinteitä, nauttia reitin varrella solisevista puroista (joiden vettä kuitenkaan ei pidä juoda) tai ihailla runsasta kukkaloistoa. Heinäkuun lopullakin kasvoi pitkin polun vartta suuret määrät kissankelloja ja tanakkavartisia tummansinisiä ukonhattuja sekä useita tunnistamattomia kukkia. Tarkkasilmäinen saattaa havaita hyvässä lykyssä murmelin ja vielä onnekkaampi voi bongata juuri Tatralla ja Karpaateilla asustelevan, harvinaisen, värikäshöyhenisen kalliokiipijän. Vuoristosta löytyy useita pikku järviä uintihalukkaiden käytettäväksi. Erikoisen kokemuksen saattaa vielä heinäkuun lopullakin saada Sliezsky domin ja Popradske pleson välillä olevassa Batizovske-lammessa, jonka pohja on turkoosinsinisen jään peitossa ja uinti onnistuu sen päälle sulaneessa vedessä.

Patikointi on laakson pohjalla kulkevan polun puolesta helppoa, mutta jatkuva nousu puhalluttaa ja pakottaa ajoittain huilaamaankin. Teryho chatan ja Zbojnicka chatan sekä toisaalta Zbojnicka chatan ja Sliezsky domin väliset reiti ovat sen verran vaikeita, että niissä on vaarallisimpiin paikkoihin pantu kettingit turvaamaan kulkua. Pään täytyy siis hieman kestää jalkojen alapuolella olevaa jyrkkyyttä ja tyhjyyttä. Rysylle noustessa on matkalla myös kettinkipaikka, joka ei kuitenkaan ole lainkaan paha kuljettava.

Teryho chatalta Zbojnicka chatalle kulkiessani suoritti kettinkikiipeämistä lähelläni kylmässä vesisateessa unkarilainen opiskelija sortseissaan, T-paidassaan ja sadetakissaan. Niin sinisiä käsiä en ole kenelläkään nähnyt ja silti hän ei halunnut ottaa minulta varahanskojani käyttöönsä, ettei 'kosketus kallioon heikkene'. Sateen kastelemalla kalliolla eivät hänen tavalliset lenkkitossunsa olleet kyllä varmimmat mahdolliset jalkineet. Hän oppi konkreettisesti sen, että päivärepussa kannattaisi aina pitää mukana hieman vaihtovaatetta ja lämmintäkin päällepantavaa.

Varsinkin ylävuoristossa polkujen pinta on sepelin, melkein kuin kuulalaakereiden, peitossa, joten kulkeminen varsinkin alaspäin saattaa olla vaarallista lipsahtelua. Sauvat ovat todella tarpeelliset. Kaikilla reiteillä kivenlohkareiden päällä kulkemisessakin sauvat auttavat tasapainon säilyttämisessä. Käsittämätöntä, että paikalliset kulkijat saattoivat useimmin kantaan sauvojaan repussaan. Milloin he niitä mahtavat käyttää, kun eivät näillä pahimmilla reitin pätkillä.

Ulkolaisia vaeltajia näillä rinteillä tapaa yllättävän vähän, hekin enimmäkseen Tsekistä, Puolasta tai Unkarista. Itse tapasin kaksi belgialaista nuorta miestä sekä hurjalla vaellusreissulla olevan, edellä mainitsemani ruotsalaisen miehen, joka oli tapaamispäivänä tullut Puolasta Rysyn yli Slovakiaan ja jatkoi seuraavana päivänä laaksoja pitkin Lysa Polanan raja-aseman suuntaan. Mahtavaa menoa. Paikallisella väestöllä tuntuu vuorilla kulkeminen olevan mieleinen harrastus. Ylävuoriston kämpälle kipuaminen ruokailemaan ja kaljottelemaan on perheille yleinen viikonvaihdeharrastus. Alle kymmenvuotiaat lapsetkin kipittävät kallioilla kuin kotonaan ikään. Isän selässä rinkkaistuimella näki usein huojumassa pienimpiä lapsia. Näinpä kerran äidin rinnoilla huiviin kietaistuna vauvaikäisen vuorelle nousijan. Itsekseen kuljeskelevia nuorisoryhmiä näki näillä poluilla yllättävän usein.

Erikoisin kulkijaryhmä olivat serpat eli nuoret miehet, jotka kantavat selässään olevalla korkealla telineellä ylävuoriston chatoille kaiken tarpeellisen (polttopuut, kaasupullot, ruokatarvikkeet, juomakorit, oluttynnyrit ym.). Oli mielenkiintoista tavata Skalnata chatan omistaja, nyt jo lähes 60-vuotias mies, joka vielä pitää hallussaan muutamille chatoille kannetun taakan painoennätyksiä. Tuntui aivan mahdottomalta ajatella, millaista olisi nousta näillä rinteillä reilu 200-kiloinen taakka selässä vanerista ja rimoista rakennetussa telineessä, jonka viilekkeet oli tehty 10 senttiä leveästä paloletkusta. Mielellään vuorella nautitusta ruuasta ja juomasta maksoi hieman laakson hintoja enemmän, kun näki, millaisen vaivan takana niiden kuljettaminen on.

ERÄITÄ HELPOSTI VALLOITETTAVIA HUIPPUJA
Kaikille huipuille ei ole menemistä yksin. Vuoristo-oppaat ovat valmiita ohjaamaan turisteja mm. Tatran korkeimmalle huipulle, Gerlachovsky stit'ille. Oppaiden toimisto on Stary Smokovecissa.

Ilman paikallisopasta voi mennä esimerkiksi Rysylle (2499 m) tai sen lähellä olevalle Koprovsky stit'ille (2363 m). Molemmille vuorille lähdetään liikkeelle Chata Popradske Plesosta. Aluksi seurataan vihreätä reittiä Mengusovskan laaksossa. Aivan reitin alussa oli ainakin viime kesänä nähtävissä Cahata pod Rysmin omistajan huumoria, kun polun vieressä oli pienessä katoksessa polttopuu- ja perunasäkkejä sekä vieressä kyltti, jonka mukaan nipun tai säkin tuojalle annetaan kupillinen teetä.

Noin kilometrin päässä polku haarautuu:

- Vihreä reitti jatkuu suoraan kohti Tatran suurinta järveä, 1946 metrin korkeudessa olevaa Velke Hincovo plesoa. Jatkuvasti nousevaa polkua pitkin saavuttaa lopulta tasanteen, jossa on useita pieniä lampia ja tuo vuoriston suurin järvi. Sillä on syvyyttä 54 metriä ja se on jäässä keskimäärin 15.11.-5.7. ja sen maksimilämpötila on + 8 astetta. Avantouimareiden harmiksi siinä ei kuitenkaan saa uida. Koko matkan varrella oli taas paljon kissankelloja ja ukonhattuja. Monenlaiset vuokot olivat jo kukkineet, joten niiden siemeniä lähti päivärepun taskussa mökille.

Järveltä jatkoin nousua Koprovskyn huipulle. Samaa polkua oli nousemassa useita rinkkaselkiä, jotka kuitenkin jatkoivat vuoren satulan yli matkaa kohti Podbanskea. Satulasta vuoren huipulle suuntautuva reitti tarkoitti käytännössä isolta lohkareelta toiselle harppomista. Sauvoihin oli turvallista tukeutua. Kovin paljon ei tänne ollut nousijoita. Maisemat huipulta olivat upeat. Jostain syystä tämä huippu tuntui vastenmieliseltä. Se oli kaiken kaikkiaan erittäin louhikkoinen, kunnon polkua ei ollut ja kunnon pudotukset, vähintään loukkaantumiset, olivat uhkaamassa melkein joka puolella. Poislähtö tuntui henkisesti yllättävän helpottavalta. Mennessä reitin kiviin merkityt maaliläiskät näkyivät hyvin, mutta takaisin tullessa niissä oli etsimistä, koska ne olivat aina kiven väärällä puolella. Lopulta olikin vain laskeuduttava alaspäin kohti alempana selkeästi erottuvaa Vysne Koprovsken satulaa, josta alkoi selkeä polku kohti järveä.

- Polun haarasta oikealle kääntyvä punainen reitti suuntautuu kohti Rysyä. Reitti nousee aluksi suhteellisen jyrkästi kiemurrellen. Matkalla on pieni lampi, jonka rannalla oli kiva levähtää ja juoda reppupullosta vettä valtoimenaan virtaavan hien korvikkeeksi. Kivenlohkareiden alla solisevaa vettä ei pidä juoda, näin kertoi eräs paikallinen kulkija. Syy on Chata pod Rysmin huussi, josta kaikki valuva tulee suodattamatta näihin purovesiin. Jonkun matkan päässä saavutin koko ajan näkyvissä olleen ruuhkapaikan. Porukkaa oli odottelemassa pääsyä kettingille, jota muutama mies oli korjaamassa irrallaan olevista kivenlohkareista päätellen talven jäljiltä. Kettingit antoivat sopivasti tukea ylöspäin mennessä.

Nousu jatkui. Lopulta saavuin chatalle, jossa olin käynyt edellisen kerran muutamia päiviä aikaisemmin omien, nyt jo kotiin lähteneiden vaelluskavereiden kanssa. Silloin juttelimme keskenämme ruokatilauksesta. Tilaustamme vastaanottamassa oleva nuori nainen kysyi, olemmeko suomalaisia. Hämmästyksemme oli melkoinen. Hän selitti tunnistaneensa puheemme, koska hänen kaverinsa opiskelee yliopistossa suomea! Nyt me tervehdimme tytön kanssa toisiamme kuin vanhat tutut konsanaan. Tällä kertaa levähdin chatalla vain hetken hörpäten janooni tuopin juotavaa. Istuin vastapäätä erästä seinällä olevaa julistetta, jossa paikallisella kielellä kehotettiin 'vegetariaaneja menemään ulos' – taas eräs osoitus kämpän omistajan huumorista.

Tästä oli vielä jonkun verran sik-sak -matkaa huipulle. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Alastulijoiden määrä ihmetytti, sillä heidän oli täytynyt tulla vuorelle jo paljon aikaisin tai sitten he olivat yöpyneet chatassa. Huipulla oli Puolan ja Slovakian rajapyykki. Sieltä oli upeat näkymät joka suuntaan. Aivan jalkojen juuressa, mutta syvällä, oli Puolan puolella Rysamin järvi ja Morskie-Oko-järvi. Sieltä oli mahdollista nousta huipulle erittäin jyrkkää reittiä pitkin. Huipulla oli porukkaa paljon, oli suorastaan vaikeuksia mahtua joukkoon. Kaiken aikaa oli varottava, ettei kukaan tönäise minua tai etten itse tönäise ketään alas. Osa heistä lähti laskeutumaan kohti Morskie-Okoa. Paluumatkalla oli chatalla kiva syödä kunnon ateria ja palailla sitten samaa reittiä hiljakseen Chata Popradske Plesolle, jos ei muuten niin päiväunille.

Vaikka asuin Bilikova chatassa Slavkovsky stitin juurella, ei sille vuorelle tullut kiivettyä. Maisemien ihailuun olisi soveltunut hyvin myös Lomnicky stit, jolle olisi päässyt Tatranska Lomnicasta lähtevällä hissillä, mutta jäipähän vielä käymättä.

JATKOA TATRALLA VAELTELULLE LÖYTYY HELPOSTI
Jos aika antaa myöten, niin Tatran vaellusta voi jatkaa siirtymällä junalla Strbske Pleson ja Tatranska Strban kautta Zilinaan ja sieltä bussilla Mala Fatran kansallispuistoon. Toinen mahdollisuus on mennä Popradin kautta ihastuttavaan ja jylhään kansallispuistoon Slovakian Paratiisiin (Slovensky raj). Mala Fatrasta on juttua seuraavana. Slovensky raj:sta tulee tekstiä vähän myöhemmin.