PYRENEILTÄ SANTIAGO DE COMPOSTELAAN

TAVALLISENA VAELTAJANA PYHIINVAELTAJIEN REITILLÄ ESPANJASSA

Yleissuunnitelma

Vaikka tästä vaellusreitistä onkin julkaistu suomeksi paljon kirjoituksia, jopa kirjoja, haluan silti tuoda omat kuuden vuoden takaiset muistoni/kokemukseni sen reitin kulkijoiden muistelusten joukkoon. Eri kulkijoilla tarkastelukulmahan voi olla hyvinkin erilainen.

Internetistä on nykyisin löydettävissä huomattavan paljon suunnittelu- ja muuta aineistoa mm. osoitteesta www.caminodesantiago.me.uk/planning , josta löytyvät esim. linkit kaikkiin kaupunkeihin, joiden kautta reitti kulkee. Tietoa saa lisäksi osoitteesta www.santiago-compostela.net , jonka mielenkiintoista antia on muun ohessa hyvän kokonaiskuvan muodostuminen kaikista Santiagoon suuntautuvista pyhiinvaellusreiteistä Pyreneiden niemimaalla (Camino Francés, Via de la Plata, Camino del Norte, Via Portugues, Camino de Finisterre, Tunnel Route, Camino Ingles ja Camino Aragones). Vielä paremman kokonaiskuvan saamiseksi lienee paikallaan mainita myös, että Ranskassa suuntautuu Pyreneille St Jean Pied de Portiin kolme pääreittiä: Pariisin kautta Via Turonensis, Vezelayn kautta Via Lemovicensis ja Le Puyn kautta Via Podensis. Arlesista alkava Via Tolosana kulkee Pyreneillä liittyen pääreittiin Puente la Reinassa. Camino Francés nimi juontaa alkunsa siitä, että tämän reitin ovat ”rakentaneet” aikanaan ranskalaiset munkit.

Pohjoisespanjalainen pyhiinvaellusreitti, Camino de Santiago de Compostela (tai Camino Francés), tuli itselleni tutuksi touko-kesäkuussa kuusi vuotta sitten. Kävelin silloin vajaan kuukauden tätä keskiajalta alkaen käytössä ollutta, apostoli Jaakobin mukaan nimettyä reittiä. Lähdin liikkeelle yksin, mutta heti toisena päivänä tutustumani brittipoliisin kanssa kuljin parisen viikkoa eli niin kauan kuin hänen lääkärihoitoa vaativa jalkakipunsa salli. Katolisena aikana suomalaisetkin ovat käyneet Santiagossa pyhiinvaelluksella aloittaen vaelluksensa mm. Hattulasta saakka, kuten reitin varrella näkemistäni vanhoista kartoista saattoi päätellä. Suomesta reitti kulki Rengon (Rengon kirkko on muuten Pyhän Jaakon kirkko), Turun, Tukholman ja keskisen Euroopan kautta apostoli Jaakobin muistoksi rakennettuun mahtavaan Santiago de Compostelan katedraaliin.

Oman vaellukseni aloitin

eteläisestä Ranskasta pienestä St Jean Pied de Portin (www.caminodesantiago.me.uk/st_jean) kaupungista Pyreneiden juurelta, josta matkaa perille on noin 750 km. Lopullisen suunnittelun kannalta liian aikaisin ostettujen lentolippujen vuoksi ehdin kävellä vain reilut 590 km, joten jouduin kulkemaan osan matkaa junalla. Ranskan puolelta aloittamista suositteli eräs reitin aikaisempi kulkija sillä perusteella, että Pyreneet on kaunista seutua ja että Burgosin ja Leonin väli olisi paikallaan menä junalla, koska se on hyvin yksitoikkoista kuljettavaa päivästä toiseen silmänkantamattomiin ulottuvien peltoaukeiden keskellä. Tätä ratkaisua en ole katunut.

St Jean Pied de Portiin pääsin lentämällä ensin Pariisiin, josta junalla Biarritziin, josta edelleen junalla lähtöpaikkaan. Ryanairilla pääsee nykyisin Lontoosta Biarritziin ja Santiagosta takaisin Lontooseen, mutta edellyttää mennessä yöpymistä hotellissa tai Stanstedin terminaalin lattialla nukkumista. Madridin ja Barcelonan kautta Roncesvallesiin (yksi mahdollinen aloituspaikka) matkustamisen kuvioita en tunne.

Sankka, kaiken näkyvyyden peittävä ensimmäisen päivän aamusumu ennakoi koko vaellukseni säätä. Yön pimeydessä tulin ja aamun rakkasumussa lähdin mitään kaupungista näkemättä. Vasta muutaman vuoden kuluttua saapuessani Via Podensikselta St Jean Pied de Portiin näin, millaisesta mielenkiintoisesta kaupungista ja millaisen kuuluisan sillan kautta olin silloin liikkeelle lähtenyt. Matkan äärikelit olivat +35 asteen helle ja räntäsade. Yllättävän monena päivänä tyyppisää oli aamun sumu sekä päivemmällä vesisade ja helle vuorotellen. Iltapäivien kuumuus opetti ymmärtämään etelämaalaisten halun siestan viettoon.

Suomalaiset vaeltelijat eivät vielä silloin olleet löytäneet tätä reittiä. Olin siinä ”kulkija-aallossa” ainoa suomalainen 40-50 espanjalaisen, brasilialaisen, englantilaisen, ranskalaisen, saksalaisen, itävaltalaisen jne. joukossa. Sopivien välimatkojen päässä sijaitsevat vain pyhiinvaeltajille tarkoitetut majatalot, albergues. Niistä saa 3-4 eurolla tai vapaaehtoisen avustuksen maksaen (monille = ilmainen majoitus) sängyn noin 20-30 sängyn huoneesta ja suihkun - joskaan ei aina lämmintä vettä. Näistä majataloista ei sänkypaikkaa voi varata etukäteen, vaan paikat täytetään tulojärjestyksessä. Ulkopuolelle jääneet voivat hakea majoituksen lähihotelleista, jos sellaisia on, tai heidän täytyy vaeltaa seuraavaan majataloon. On aiheellista todeta, että joissakin majataloissa oli näkyvissä niin paljon hometta seinillä, että kovin homeherkällä vaeltajalla olisi voinut olla suuriakin vaikeuksia.

Yksin tai enintään kaksin kulkijalle majapaikan saaminen sujuu aika helposti, joskin varhaisesta liikkeellelähdöstä huolimatta kävi meille poliisikaverin kanssa muutaman kerran niin, että saimme kaksi viimeistä vuodepaikkaa. Suuremman ryhmän täytyisi ehtiä majapaikkaan varmaankin jo puoleen päivään mennessä tai ainakin niin ajoissa, että ehtii ulko-ovelle muodostuvan jonon alkupäähän.

Reitti kulkee ‘kirkolta kirkolle’

ja halukkaille on iltaisin yöpymispaikan lähikirkossa messu. Suuri enemmistö vaeltajista onkin nimenomaan uskonnollisessa mielessä liikkeellä olevia katolisia pyhiinvaeltajia. Tämä erinomaisesti merkitty ja historiaa täynnä oleva reitti soveltuu kyllä hyvin myös tavallisille taivaltajille ja oletan heidän määränsä siellä lisääntyvänkin. Vaelluksen motiivista riippumatta olimme kaikki samanarvoisia pyhiinvaeltajia. Tästä merkkinä jokaisen repussa tai kaulassa heilahteli simpukan kuori ja taskussa oli pyhiinvaeltajan passi, joka oikeutti yöpymiseen näissä majataloissa ja johon kerättiin majapaikkojen leimoja todisteeksi vaelluksesta.

Taipaleella koki kulkevansa vuosisataisissa jalanjäljissä. Vanhoissa, hiljaisissa vuoristokylissä saattoi melkein kuulla entisaikaisten pyhiinvaeltajien laahustuksen, sandaalien läpsytyksen, pitkien viittojen kahinan, vaellussauvojen kopinan ja juomapullona toimineen kalebasin kalahtelun sauvaa vasten. Näissä köyhissä, harmaissa kivikylissä aika tuntui seisahtuneen. Suurissa kaupungeissa reitti kulki keltaisilla nuolilla katuun merkittynä aina vanhimmissa kaupunginosissa.

Suoritustodistukseen oikeuttavan pyhiinvaelluksen saattaa suorittaa myös polkupyörällä tai ratsain. Kun itsellä oli edessä vielä satoja kilometrejä käveltävää, kävi kyllä kateeksi, kun ohi meni ryhmä upeilla hevosilla ratsastavia vaeltajia. Hevosten kupeilla heilahtelevat simpukat kertoivat kuitenkin heidänkin olevan matkalla Santiagoon. Kulkutavasta riippumatta olimme samaa vaeltajaperhettä. Erikoisin kulkumuoto oli eräällä nelihenkisellä perheellä, jonka varusteet ja lapset oli sijoitettu kahden aasin selkään. Vaeltajat tervehtivät toisiaan aina reippailla ‘buen camino’-toivotuksilla. Tätä toivottivat meille myös ystävälliset paikalliset asukkaat, jotka olivat aina valmiita neuvomaan vähintään käden viittauksella ja ”camino”-sanaan hokemalla, mihin reitti suuntautuu, jos huomasivat vaeltajan hortoilevan väärillä teillä.

Pahimmillaan vaellus oli yllättävän monille suurta tuskaa. Vereslihalla olevat jalkapohjat tai kipeytyneet polvet tekivät vaelluksesta useille melkoisen kärsimyksen. Hyvät sukat ja hyvin sisäänajetut kunnolliset vaellusjalkineet sekä riittävä pohjakunto olivat edellytys onnistuneelle ja nautittavalle vaellukselle ilman rakkoja ja kipeytyneitä polvia tai lihaksia. Sateessa tai sateen jälkeen iljanteisilla poluilla olivat vaellussauvat paikallaan liukastumisen estämiseksi.

Repussa kulki mukana kaikki välttämätön. Se ei saanut painaa liikaa (majataloissa suositeltiin jopa vain 10 kg), joten oli tarkkaan harkittava, mitä tavaraa mukanaan kantoi, sillä vettäkin oli syytä repussa pitää joskus jopa 2-3 litraa. Ruokaa ei tarvinnut kantaa, koska kylien baareissa oli mahdollisuus nauttia yksinkertaisia, mutta maittavia ja runsaita aterioita. Jotkut baarit tarjosivat erityistä ”menu del peregrino”-nimistä runsasta annosta juuri pyhiinvaeltajille. Majataloissa oli kyllä käytettävissä ruuanvalmistusvälineistöä ja kaupoista saattoi ostaa valmistusaineet.

Vaeltajien spontaanit, iltakokoontumiset baareihin aterialle ja viinille olivat miellyttäviä yhdessäolon hetkiä monia kansallisuuksia edustavassa porukassa. Keskustelujen aiheet vaihtelivat matkan kokemuksista ja sairauskertomuksista joskus hyvinkin filosofisluontoisiin pohdintoihin tällaisen vaelluksen merkityksestä itse kullekin. Ystävyys, toisten hyväksyminen, kansainvälisyys, auttamishalu ja yhteismajoitukseen sopeutuminen olivat jatkuvia keskustelun aiheita. Tyypillinen piirre iltakokoontumisille olivat nauru ja hurtti huulenheitto. Jonkun kuorsaamiselle tai toisen ilmavaivoille jaksettiin aina nauraa. Naurua riitti viimeistään silloin, kun yritin opettaa heille, että Suomessa skoolatessa sanotaan ‘hölökynkölökyn’. Eivät oppineet!

Mitä tällainen matka antoi itselleni?

Reissu oli upea vaelluskokemus ja melkoinen rikaste aikaisempien vaellusten jatkeeksi. Kun oli hyvä kunto, rakottomat jalat ja toimivat varusteet, niin kiireettömästä kävelystä saattoi suorastaan nauttia. Joka-aamuinen taipaleellelähtö ei yllättäen tuntunut kertaakaan vastenmieliseltä.

Alkukesän luonto oli koko vaelluksen ajan huikea elämys. Aamuvarhainen lähtö nousevan auringon kultaamaan luontoon ja keskelle kaikkialla raikuvaa lintujen konserttia oli mitä parhain aloitus päivän 7-10-tuntiselle vaellukselle. Kaikkialla reitin varrella kukoistivat lukemattomat kukkaset alkukesän loistossaan. Viiniviljelmät ja silmänkantamattomiin ulottuvat viljapellot olivat omanlaistaan, aikaisemmista kokemuksista poikkeavaa vaellusmaastoa. Ikävintä oli joutua kulkemaan joskus pitkiäkin matkoja uusien asfalttiteiden pientareilla.

Historia, vanha kulttuuri ja uskonto olivat läsnä joka paikassa. Vanhimmat kylät saattoivat olla jo kelttiläisten rakentamia ja vanhimmat sillat tai ainakin niiden osat roomalaisten tekemiä. Ikiaikaiset kirkot olivat karun yksinkertaisia. Tätä päivää edustivat siellä täällä näkyvät EU:n tunnukset sekä eurot maksuvälineenä. Useat majatalot olivat luostarien yhteydessä. Uskonnollisuuden aisti pitkin matkaa ja viimeistään osallistuessaan pienissä kyläkirkoissa järjestettyyn messuun. Vaelluksen uskonnollinen ulottuvuus huipentui itselläni upeassa Santiagon katedraalissa, jossa olin matkan päätteeksi kirkon täyttävän vaeltajajoukon mukana messussa ja katolisella ehtoollisella.

Kanssakäyminen ennestään täysin tuntemattomien, useita eri kansallisuuksia edustavien ihmisten kanssa oli myönteinen kokemus. Vaikka läheskään aina ei ollut heidän kanssaan yhteistä kieltä, niin ‘sielujen sympatia’ riitti tekemään yhdessäolon kivaksi. Olin varustautunut hyvin vaelluksen erilaisia vaivoja varten. Itse en lääkkeitäni ja ea-laukkuani tarvinnut, mutta autoin niillä pitkin matkaa useita kanssakulkijoita. Jalkojen rakkovaivojen hoitoon tuli melkein erikoistuttua. Tästä saamani ‘doctor’-nimitys helpotti osaltaan kanssakäymistäni muiden kanssa. Etenkin espanjalaiset ja brasilialaiset olivat melkoisen välittömiä ihmisiä, joiden kanssa suomalaisenkin oli kyllä helppo tulla toimeen, vaikka vain viittomalla, mutta viimeistään nauramalla. Eräs Oxfordista (!) liikkeelle lähtenyt mies sanoi, että kaikkien poliitikkojen pitäisi lähteä pyhiinvaellukselle, jotta oppisivat ”todellista kansainvälisyyttä ja erilaisuuden kunnioitusta”. Tältä reissulta on itselleni jäänyt pysyvänä muistona muun muassa ystävyys erään eläkkeellä olevan brittipoliisin kanssa. Molemminpuolisten perhekontaktien lisäksi olemme jo kerran vaeltaneet yhdessä viikon lumikengillä Lapissa ja useita päiviä kesäkelillä Skotlannissa. Tekstiviestit olivat erinomainen ja jatkuva yhteydenpitokeino kotiväkeen ja ystäviin Suomessa.

Ei voi kieltää, etteikö ihan vain oman itsensä kanssa olemisella ollut paljonkin merkitystä. Tähän oli pitkillä päivämatkoilla hyvä mahdollisuus. Tuskin kukaan tulee tältä vaellukselta takaisin ihan samanlaisena ihmisenä kuin oli sinne mennessään. Pyhiinvaeltajien perinteisiin tapoihin kuuluu viedä kotipihalta kivi reitin korkeimmalla kohdalla olevan rautaristin juurelle ja siten ‘saada synnit anteeksi’. Senhetkinen raju räntäsade, ytimiin asti mennyt kylmyys ja tuima tuuli estivät kuitenkin pysähtymiseni tuolle paikalle. Repun pohjalla kulkeneen kiven jätin myöhemmin johonkin reitin varteen. Toivottavasti se siinä paikassa riitti syntitaakan keventämiseen.

Rehellisesti täytyy todeta, että ilman varsin hyvää sopeutumiskykyä ei tällaisesta majoittumismuodosta välttämättä pysty nauttimaan. Samassa huoneessa saattaa olla 20-30 eri kansallisuutta olevaa miestä ja naista, nuorta ja vanhaa, kuorsaajaa ja huonounista, ilmavaivoista kärsivää ja unissaan puhuvaa. Jos joutuu kerrossängyn ylävuoteelle, niin sängylle kipuaminen ja sieltä alas laskeutuminen saattavat olla ensikertalaiselle taitoa vaativa ja rasittunein jaloin tuskan takana oleva suoritus, varsinkin pimeässä yöpissille kömpiessä. Aivan varmaa oli, ettei kukaan alavuoteella nukkuva sallinut hiestä läpimäriksi tulleiden karmean hajuisten vaelluskenkien pitämistä vuoteen pääpuolessa - jos samassa huoneessakaan.

Camino de Santiago de Compostelaa

voin vilpittömästi suositella kaikille retkeilystä kiinnostuneille ja uusia vaellusuria haikaileville vaeltajille. Yhtä pitkään ei matkalla tarvitse olla. Viimeiset 150-200 km ovat mielestäni caminon kauneinta ja vaihtelevinta osuutta.

Matkan aikana kuulin usein kehuttavan nelipäiväistä vaellusta Santiagosta Finisterraan (www.santiago-compostela.net/finisterre ). Oma aikatauluni ei siihen antanut mahdollisuutta, mutta toisten kokemuksiin perustuen voi sitä jatkotaivalta suositella otettavaksi huomioon vaellussuunnitelmaa laadittaessa. Bussilla kyllä kävin tutustumassa tähän maailmanlopun paikkaan. Via Podensiksella tutustuin moniin vaeltajiin, jotka saamieni joulukorttien mukaan jatkoivat vaellustaan Finisterraan saakka.

Tässä blogissa on aikaisemmin kirjoitettuna juttu myös Etelä-Ranskassa suorittamastani pyhiinvaelluksesta Via Podensis-reitillä (mm. www.backpack45.com/camino2p3). Se on omalla tavallaan haasteellisempi reitti kuin tämä Camino Francès, mutta hyvin suositeltava vaihtoehto espanjalaiselle reitille. Voihan nämä reitit vaeltaa ajan salliessa myös peräkkäin! Onkohan muuten kukaan nykyihminen vaeltanut Santiagoon Suomesta lähtien?