tiistai 4. maaliskuuta 2008

TSEKISSÄ JA VÄHÄN PUOLASSAKIN

PIKKUVAELLUKSIA ERI PUOLILLA TSEKKIÄ JA VÄHÄN PUOLASSAKIN

Tsekinmaalla on paljon mielenkiintoista nähtävää. Pitkillä vaelluksilla en siellä ole ollut, muta kylläkin muutaman päivän patikointeja eri puolilla.


BÖHMERWALDISSA - Saksan rajalla
Ajaessamme vuonna 2000 Itävallasta Tsekkiin tarttui eräästä turisti-infosta mukaan Miloslav Martan'in kirja Böhmerwald. Se esittelee 50 erilaista vaellusreittiä Böhmerwaldin alueella, joista kolme on Saksan puolella rajaa Muutamia niistä on tullut kierrettyä. Lähtöpaikkojamme olivat Zelezna Ruda ja Vyssi Brod. Molemmat alueet soveltuvat hyvin automatkan pysähdyspaikoiksi

Zelezna Ruda (http://www.jiznicechy.org/en/index.php?path=mest/zelruda.htm) sijaitsee Saksan rajalla Pilsenistä Klatovin kautta Passauhun kulkevan maantien (E53) varressa. Tämä alue on saksalaisten keskuudessa ilmeisen suosittua sekä kesä- että talvilomailuun. Zelezna Rudan lähimetsissä on kirjassa esitelty neljä hyvin merkittyä vaellusreittiä, joita voi halunsa mukaan yhdistellä ja muokkailla. Kaikki reitit alkavat ja päättyvät tähän pikkukaupunkiin, joten sieltä käsin voi hyvin suorittaa ”päivänkakkararetkiä”. Reitit on merkitty hyvin ja niillä on hyvä kulkea. Niiden varrella saattaa nähdä tuhoutuneita jäänteitä seudun vanhasta rauta- ja lasiteollisuudesta. Tsekin puolen korkein vuori on Panzir (1214 m), jonka huipulta olevat näkymät palkitsevat sinne kiipeämisen tai istumahissillä nousun. Aivan rajalla on hieman korkeampi huippu, Velky Ostry (1280 m), jonne myös löytyy vaellusreitti.

Vyssi Brod (www.ckrumlov.cz/uk/region/obce/i_vysbro.htm) sijaitsee Tsekin eteläkolkassa Itävallan Linzistä Ceske Budojevice'en ja edelleen Prahaan kulkevan maantien (E55) tuntumassa. Tämä pieni rajakaupunki soveltuu myös erinomaisesti pieneksi automatkan levähdyspaikaksi. Siellä on muutama hyvin merkitty ja mielenkiintoinen reitti. On aika hienoa kulkea kauniissa luonnossa Vltava -joen rannalla. Reittien varrella pääsee näkemään myös Paholaisseinämäksi kutsutun, mahtavista graniittilohkareista muodostuneen louhikkorinteen. Kaupungissa sijaitseva, 1300-luvulta peräisin oleva luostari lienee aiheuttanut sen, että suosituin vaelluspolku on paikallinen lyhyt, mutta vanhoine Kristuksen kärsimystietä kuvaavine patsaineen (14 patsasta) vaikuttava pyhiinvaellusreitti keskustasta pieneen Maria Rast am Steinin kappeliin.


CESKY RAJ ( http://travel-europe.kenax.cz/country-links/Czech-Republic/bohemian-paradise.html tai www.cesky-raj.info )
Tämä mahtavan upea kansallispuisto, jota kutsutaan myös Böömin paratiisiksi, sijaitsee vastakkaisella puolella Tsekkiä Prahasta koilliseen suuntautuvan E65-tien tuntumassa lähellä Turnovin kaupunkia. Suomalaisittain tätä aluetta voi ehdottomasti kutsua upeaksi, sillä meiltä ei tällaisia kalliomuodostelmia löydy. Kahden-kolmen miljoonan vuoden takaisten tapahtumien seurauksena meidän nähtävinämme on nyt huiman korkeita, mielikuvitusta vilkastuttavia hiekkakivivuoria. Niissä voi nähdä vaikka millaisia hahmoja. Puolan suunnasta alueelle pääsee Wroclavista Prahaan suuntautuvaa tietä E65 pitkin.


KUDOWA ZDROJ YMPÄRISTÖINEEN (mm. http://www.pl-info.net/poland/health-spas/kudowa-zdroj.html)
Ilman muuta autolla pistäytymisen arvoinen on Tsekin ja Puolan rajalla sijaitseva pieni puolalainen kaupunki Kudowa Zdroj. Se on kaunis, vanha saksalaisperäinen kylpyläkaupunki (zdroj = saksan bad), jonne pääsee tietä E67 Wroclawista Klodzkon kautta ajaen tai sitten samaa tietä Prahasta Hradec Kraloven kautta ajaen. Kudovan keskustasta kymmenkunta kilometriä pohjoiseen sijaitsee Pöytävuoriin kuluva Szczeliniec Wielkin ja Bledne Skalyn alue (http://pictures.polandforall.com/szczeliniec-wielki.html) lukemattominen mielenkiintoisine hiekkakivimuodostelmineen. Niiden keskellä, ajoittain hyvinkin kapeissa ja kiemuraisissa sokkeloissa, mutta turvalliseksi merkityllä reitillä kulkeminen on kivaa seikkailua aikuisillekin. Siellä kiemurtelu on kyllä jatkuvaa hämmästelyä ja ihmettelyä.


NACHOD (www.mestonachod.cz/en/)
Kudowan tsekkiläinen naapurikaupunki sijaitsee vain 10 km:n päässä. Täältä muutama kymmenen kilometriä pohjoiseen Hronovin ja Police nad Metujin kautta kulkevaa sivutietä pitkin sijaitsee Teplice nad Metuji'ssa kaksi ainakin yhtä mykistyttävää luontokohdetta Teplicke skalni mesto ja Adrspasske skalni mesto (www.adrspach.cz/skaly/). Viimeistään nämä kaksi kivikaupunkia, etenkin Adrspasske'n nähtyämme tuntui meistä vaimon kanssa siltä, ettei USA:n Grand Canyonia kannatakaan lähteä katsomaan. Erimuotoisille kivimuodostelmille oli annettu täälläkin kivoja nimiä. Autolla ei tarvitse olla liikkeellä nämä alueet nädäkseen, sillä Teplice nad Metujiin pääsee Prahasta kahdella junalla, ensin Nachodiin ja sieltä Teplice nad Metujiin.


Ei kommentteja: